tiistai 4. elokuuta 2009

Missä kaikki kirjoitukset muotoilusta?

Muutama päivä sitten kävin jälleen ex-tempore –vierailulla Akateemisessa kirjakaupassa. Minulle se on paikka, jossa voisin olla viikon käymättä kertaakaan ulkona. Tuntuu, että sieltä löytyy kattava valikoima kirjallisuutta melkein kaikkeen, mistä ihminen voi olla ylipäätään kiinnostunut. Siis melkein.

Yläkerran taideosastolle päästyäni olen yleensä jo menettänyt rahani, mutta selailuhan ei mitään maksa. Usein toivon löytäväni mielenkiintoisen, muotoilusta kirjoitetun kirjan. Ja vielä tällä vuosituhannella kirjoitetun. Niitä vain on hieman turhan harvassa.

Teollisesta, tai muustakaan, muotoilusta laadittuja kirjoja kyllä on vaikka kuinka paljon. Aiheesta vaan tuntuu olevan vaikea kirjoittaa asiapitoista tekstiä. Lähes poikkeuksetta kirjat esittelevät mielistelevään sävyyn muotoilijoita ja heidän erinomaisia lopputuotteitaan. Tämä kaikki on nähty, kuultu ja luettu niin moneen kertaan, että kyllästyttää. Vai vieläkö joku jaksaa lukea, että joku sai idean ja muutti sen palkituksi klassikkotuotteeksi? Ja vieläkö jonkun kahvipöydän kulmalle mahtuu uusi designin hakuteos?

Ennemminkin kiinnostaisi lukea alaa monipuolisesti nähneen ja kokeneen näkemyksiä muotoilusta ja sen tulevaisuudesta. Mikä muotoilijoiden rooli tulee olemaan yritysmaailmassa. Tai millaisia prosesseja ja osaamista tarvitaan, jotta muotoilu kehittyisi entistä kilpailukykyisemmäksi. Miten voitaisiin linkittää eri osaamisalueet paikallisesti tai jopa globaalisti.

Voiko olla, että minkäänlaista näkemystä ei ole? Tai jos on, niitä ei haluta syystä tai toisesta kertoa? Onko näkemysten panttaaminen salassa pidettävää tietoa, vai pelätäänkö leimautumista jos tulevaisuus osoittaa näkemyksen vääräksi? Vai enkö itse vain ole löytänyt kaikkia noita aivokuorta kutittelevia teoksia? Jos joku tietää vastauksen, niin kuulisin sen mielelläni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti