Helsinki Design Week

Vierailin Kaapelitehtaalla Helsinki Design Weekin Design Marketissa. Halli oli täynnä niin myyjiä kuin potentiaalisia asiakkaitakin. Tapahtuman parasta antia mielestäni onkin esillä olevien tuotteiden ja valmistajien monipuolisuus: Tavaraa löytyy matoista avaimenperiin ja itse ommeltuihin kaulahuivipötkylöihin. Erikseen ko. tuotteita kaupungilta etsittäessä aikaa saisi kulumaan helposti koko päivän ja ylikin.

Kuulin radiossa sanottavan, että Suomeen mahtuu virallisesti yksi tai kaksi designeria kerrallaan. Kaapelitehtaan tapahtumassa on mahdollista nähdä niiden muidenkin töitä. Tästä ”ulkopuolelle” jääneestä joukosta löytyykin monta kiinnostavaa tekijää.

Hienoja tuotteita näytti olevan esimerkiksi uniikkeja lastenvaatteita valmistavalla Punaisella Norsulla, pääosin vanerista sisustustuotteita tekevällä Tunto:lla ja korkista design-tuotteita suunnittelevalla Corque:lla. Viimeksi mainittu yritys tulee Portugalista, ja hyödyntää modernilla tavalla lähinnä viinipullojen korkkeina ja ilmoitustauluina käytettyä materiaalia. Melko rohkeaa kylläkin on perustaa idea yhden materiaalin varaan yrityksen nimeä myöten.

Marimekko tuntui olevan mukana vähän pakosta. Heidän osastollaan tarjolla oli mm. Samu-Jussi Kosken ihmeellisen näköisiä takkeja (ne ehkä oli takkeja) ja koiran makuualustoja. Selvästikin Kaapelitehtaan tapahtuma oli heille mahdollisuus päästä eroon käsiin vanhenevista tuotteistaan. No, eipä siinä sinällään mitään väärää ole. Hyvä vain, jos tavara saadaan pois varastoista pölyyntymästä.

Design Week:ia on vielä muutama päivä jäljellä. Muutama mielenkiintoinen tapahtuma jää käymättä, sillä ne on joko loppuun buukattuja (mistäniitälippujaedesolisisaanut) tai vaatii kutsun. Nämä pienen piirin tapahtumat kertonevat jotain Suomen design-piirien avoimuudesta. Mutta hei, eihän designia oikeasti tavalliselle kansalle ole tarkoitettukaan. On se sen verran hieno juttu.

Mitä meistä tuli

Kritisoin jonkin aikaa sitten Helsingin katutaiteen (lue: graffitit, tarrat ja stencilit) ideaköyhyyttä. Olin, ja olen edelleen, sitä mieltä että liian iso osa näillä menetelmillä tehdyistä väsäyksistä on bänditarroja ja humalassa töherreltyjä sotkuja.

Eräänä päivänä Töölönlahden roskapönttöjen kyljessä näin jotain erilaista ja mielenkiintoista: Ala-asteelta tutun kouluvihkon kannen. Kannessa kysyttiin haparoivin tikkukirjaimin ”Mitä meistä tuli”. Kotiin päästyäni piti googlata otsikon tekstiä, jotta tarrojen sisältö mahdollisesti avautuisi paremmin.

Melko nopeasti selvisi, että tarrat mainostivat tulevaa elokuvaa. Toisaalta olisin toivonut, että tarrat eivät olisi olleet minkään asian mainoksia, mutta ainakin minuun kyseinen guerilla-markkinointi toimi erinomaisesti. Kyseinen mainoskampanja osoitti, että huomiota haluamalleen asialle saa muutenkin kuin virallisia ja kalliita kanavia pitkin. Kunhan vaan toteutus on tarkasti mietitty.

Lisää tietoa kyseisestä elokuvasta löytyy täältä.